Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaiset 1936–1996  Kirjoittanut Riitta Jumppanen

Sun lahjas Antaja suuri on:
Suot aikaa ihmi­sen tehdä työtä.
Kun kehrä nousevi aurin­gon,
taas kutsut hänet Sä valo­hon.
:,: Suo taipa­leelle ja tehtä­viin
Sä voimaa käsiin ja aske­liin! :,:

Kuusikymmentä vuotta on kulu­nut siitä maalis­kuun 17. päivästä, jolloin Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nais­osas­ton perus­tava kokous pidet­tiin Niinijoen osuus­mei­je­rin kokous­huo­neessa. Oli vietetty karja­ta­lous­juh­laa ja paikalla oli sata­kunta henkeä. Asiaa oli toki pohdittu jo aikai­sem­min­kin, mutta yhdis­tyk­sen perus­ta­mi­nen oli siir­ty­nyt. Varsinais-Suomen Maanviljelysseurasta oli saapu­nut neiti Linda Lehtinen ja herra Kalervo Saura paikalle ja he selos­ti­vat asiaa juhlay­lei­sölle. Seuraavana vuonna, siis 1937, oli Loimaalle tulossa maata­lous­näyt­tely. Sitä varten oli herä­telty paikal­li­sia maamies­seu­roja ja perus­tettu niihin nais­osas­toja, joita tarvit­tiin mies­ten apuna näyt­te­lyn kaikin­puo­li­seksi onnis­tu­mi­seksi.

Maatalousnaisosasto katsot­tiin tarpeel­li­seksi. Sen toiminta päätet­tiin aloit­taa heti. Toimialueeksi tuli Loimaan Keskipitäjän maamies­seu­ran alue: Niinijoki, Karhula ja Hirvikoski ympä­ris­töi­neen. Tästä kokoon­pa­nosta erosi myöhem­min Karhulan kylä, joka perusti Loimaan Eteläisen maamies­seu­ran yhdessä Piltolan kylän kanssa. 

Johtokunnat ja piiri­nai­set 

Kun päätös yhdis­tyk­sen perus­ta­mi­sesta oli tehty, toiminta käyn­nis­tet­tiin välit­tö­mästi. Ensimmäiseksi oli saatava puheen­joh­taja yhdis­tyk­selle. Yksimielisesti valit­tiin tehtä­vään EIsa  KnuutiIa, kirju­riksi Anna Anttila ja rahas­ton­hoi­ta­jaksi Esteri Markula. Lisäksi johto­kun­taan tuli­vat Aini Kurppa, joka nimet­tiin vara­pu­heen­joh­ta­jaksi sekä Helena Harkia ja Eeva YIi-Seppälä. Saman tien valit­tiin piiri­nai­set kerää­mään uudelle yhdis­tyk­selle jäse­niä ja jäsen­mak­suja. Näin Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nais­ten toiminta oli alka­nut.

Yhdistyksen johto­hen­ki­löt ovat olleet toimis­saan uskol­li­sia. Kuudenkymmenen vuoden aikana on yhdis­tyk­sellä ollut vain neljä puheen­joh­ta­jaa edellä maini­tun Elsa Knuutilan lisäksi: Anna AnttiIa, Irja Hokka, Riitta Jumppanen ja UIIa Eskola. Mainittakoon, että Anna Anttila hoiti sihtee­rin tehtä­viä ensin 14 vuotta ja oli sen jälkeen puheen­joh­ta­jana 17 vuotta. Yhdistys kutsui­kin hänet sitten kunnia­pu­heen­joh­ta­jak­seen. Irja Hokan toimi­kausi kesti johto­kun­nassa 32 vuotta, josta ajasta hän oli 12 vuotta puheen­joh­ta­jana, ja nyt kantaa puoles­taan kunnia­pu­heen­joh­ta­jan arvoa. Yhdistyksellä on myös yksi kunnia­jä­se­neksi kutsuttu ja hän on Kaija Ala-KIeme, jonka toimi­kausi johto­kun­nassa kesti 40 vuotta. Yhdistysuskollisuutta osoitti Taimi Kurppa, joka oli johto­kun­nassa 40 vuotta. Pitkistä toimi­kausista yhdis­tyk­sessä mainit­ta­koon, että Sirpa Hollo oli 24 vuotta yhdis­tyk­sen sihtee­rinä ja samalla huolehti lehtia­sia­mie­hen tehtä­vistä. Maininnan ansait­see myös Kristiina Nyman, joka toimi johto­kun­nassa 18 vuotta, josta rahas­ton­hoi­ta­jana 5 vuotta sekä vielä piiri­nai­sena 20 vuotta. Ansioituneista piiri­nai­sista mainit­ta­koon ennen muita Lyyti Torro, joka toimi 31 vuotta ja Sirkka Tuomola, joka on toimi­nut tehtä­vässä jo 24 vuotta ja on valittu edel­leen­kin. Johtokunnassa hän on ollut 8 vuotta. Piirinaisena 20 vuotta on ollut myös­kin Annikki Juurinen ja hänen­kin toimi­kau­tensa jatkuu.

Kaikkien näiden voit­taja on kuiten­kin Helka Virtanen, jonka toimi­kausi johto­kun­nassa kesti peräti 43 vuotta ja piiri­nai­se­na­kin 4 vuotta. Johtokunnan muista jäse­nistä samoin­kuin piiri­nai­sista toimi­kausi­neen on luet­telo tämän histo­rii­kin lopussa. (Internet sivuilla Johtokunta sivulla)

Keskipitäjän maata­lous­nais­ten toiminta

Kuuteen vuosi­kym­me­neen mahtuu melkoi­nen määrä toimin­taa. On istuttu kokouk­sia niin viral­li­sia kuin epävi­ral­li­sia­kin, on käyty kurs­seja ja opittu uusia asioita. Retket ja erilai­set tutus­tu­mis­koh­teet ovat kuulu­neet joka­vuo­ti­seen toimin­ta­suun­ni­tel­maan. On pysty­tetty näyt­te­lyjä, pidetty myyjäi­siä ja vietetty teemail­toja. Muonituksista on huoleh­dittu kahvin, voilei­pien ja kakku­jen voimalla. Klimppisoppa tai papusoppa on ravin­nut talkoo­lai­sia tai kokouse­dus­ta­jia. Tarvittaessa on valmis­tettu juhla päiväl­li­siä, joihin on haettu valmiuk­sia monilta kurs­seilta. Ompeluseuratoiminta on ollut tärkeä yhdys­side jäsen­ten kesken. Alkuun kokoon­nut­tiin kodeissa, sittem­min Niinipirtillä tai Niinijoen Osuuspankin kerho­ti­loissa. Joskus on kokoon­nuttu kesäi­sin luon­non­hel­maan­kin. Ne ovat olleet virkis­tä­viä tilai­suuk­sia arki­sen aher­ruk­sen lomassa, hengäh­dys­tau­koja joka­päi­väis­ten rutii­nei­den vasta­pai­nona. Mutta ei ompe­luseu­roissa ole istuttu vain ”sukan­ku­din” kädessä, vaan aina on ollut mukana emän­tien työhön tai harras­tuk­siin liit­ty­vää ohjel­maa. Milloin on keskus­teltu lasten­kas­va­tuk­sesta tai terveel­li­sestä ruoka­va­liosta, milloin opittu hoita­maan pihaa, puutar­haa tai vaik­kapa raha-asioita. On tehty luutia ja vihtoja, koti­vii­niä ja pereh­dytty kasvis­vär­jäyk­sen saloi­hin ja silk­ki­pai­nan­taan. Käsien ja jalko­jen hyvin­voin­nista on huoleh­dittu hiuk­sia­kaan unoh­ta­matta. Meikkauksenkin niksit ovat tulleet tutuiksi. Laihduttamista ja terveel­li­siä elin­ta­poja on nouda­tettu.

Ensimmäinen vuosi­kym­men

Loimaalla oli maata­lous­näyt­tely elokuun I. ja 2. päivä 1937. Siinä oli tapah­tuma, joka oli ollut osit­tain syynä Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nais­osas­ton perus­ta­mi­seen maamies­seu­ran avuksi. Seudun muiden nais­osas­to­jen kanssa oltiin vastuussa majoi­tuk­sesta ja muoni­tuk­sesta näyt­te­lyssä. Siihen aikaan ei noin vain pistäy­dytty näyt­te­lyssä vaan siellä oltiin yökun­nissa. Liikenneyhteydethän eivät olleet silloin tämän päivän vastaa­viin verrat­ta­vissa. Valmistelutöitä tehtiin, mutta näyt­te­ly­vie­raita tuli odotet­tua enem­män. Ravintola ei pysty­nyt kunnolla palve­le­maan 26 000 hengen suuruista jouk­koa. Keskipitäjän maata­lous­nai­sia oli töissä 60 henkeä, kerto­vat pöytä­kir­jat. Näyttelyn talou­del­li­nen tulos oli kuiten­kin hyvä. Mainittakoon, että näyt­te­lyssä esitel­tiin eri tavoin sijat­tuja vuoteita ja katettu ja pöytiä.

Yhteiskunnalliset asiat tuli­vat keskei­siksi maata­lous­nais­ten toimin­nassa sota-ajan myötä. Siirtoväen huol­to­työ ja sosi­aa­li­nen toiminta veivät lähes kaiken ajan. Kaupunkien lapsia sijoi­tet­tiin kotei­hin, vaate­pak­kauk­sia lähe­tet­tiin vähä­va­rai­sille ja rinta­malle kudot­tiin sukkia ja käsi­neitä. Nelikulmaisia soti­las­lei­piä tehtiin armei­jalle ja vastaa­no­tet­tiin evak­koja. Uudeksi teemaksi tuli ”vanhasta uutta”. Näinä sodan vaikeina vuosina olisi voinut luulla, ettei juuri olisi jäänyt aikaa varsi­nai­selle yhdis­tys­toi­min­nalle. Kuitenkin toiminta oli aktii­vista ja paljon tehtiin työtä. Tosin vuoden 1940 toimin­ta­ker­to­muk­sessa pahoi­tel­laan, ettei yhdis­tys ollut pitä­nyt varsi­nai­sia ompe­luseu­roja kuin viisi kertaa!

Sodan pitkit­tyessä alkoi olla kaikesta pulaa. Maatalousnaiset ryhtyi­vät kasvat­ta­maan kasvat­ta­maan soke­ri­juu­rik­kaita ja teke­mään siirap­pia. Pellavanviljely elpyi. Ostettiin kone­käyt­töi­set loukku ja lihta pella­van muok­kaa­mi­seksi. Tarvittava riihi vuokrat­tiin Krekilän Kotirannasta, mutta se paloi liikaa kuumen­neena. Pahikaisten Sipilästä ostet­tiin uusi riihi ja tietysti myös hankit­tiin uudet koneet. Pellavan viljely jatkui aina vuoteen 1953. Riihi myytiin, mutta koneet ovat edel­leen tallessa Pahikaisten Iittalla ”pahan päivän varalle”!

Toinen vuosi­kym­men

Jälleenrakennus leimasi maata­lous­nais­ten toisen vuosi­kym­me­nen toimin­taa. Pulaa oli edel­leen kaikesta, mutta vilk­kaasti toimit­tiin. Kursseja järjes­tet­tiin paljon. Ompelu‑, kutoma- ja ruoka­ta­lous­kurs­sit kesti­vät usein viikon­kin ja lopuksi pidet­tiin näyt­te­lyt ja myyjäi­set. Rajaseudulle lähti edel­leen talkoilla tehtyjä ja koot­tuja joulu­lah­ja­pa­ket­teja. Työkilpailut tuli­vat ohjel­maan. Nyt alet­tiin katsella myös ympä­rille ja pihanhoito- ja puutar­ha­kil­pai­lut kohen­si­vat kotien ilmettä. Mainittakoon, että maata­lous­nai­silla oli jo 30-luvun lopussa ollut oma palkattu puutar­huri, joka kiersi kodeissa opas­ta­massa ja ohjaa­massa.

Olympialaiset vuonna 1952 sai maata­lous­nai­set liik­keelle: Helsingissä tarvit­tiin muonit­ta­jia! Kotiseurakuntaa muis­tet­tiin vihki­ryi­jy­lah­joi­tuk­sella vuonna 1955 yhdessä Loimaan Ylistaron maata­lous­nais­ten kanssa. Sairaalakin sai ryijynsä ja kunnal­lis­ko­tiin vietiin täkänä.

Kolmas vuosi­kym­men

Vuonna 1962 oli Loimaalla jälleen maata­lous­näyt­tely. Vieraiden muoni­tus oli jälleen maata­lous­nais­ten huolena kuten 25 vuotta sitten. Valmisteluja tehtiin ja suun­ni­tel­mia laadit­tiin muiden maata­lous­nais­osas­to­jen kanssa. Nyt ei ravin­to­lasta tarjot­tava loppu­nut. Ainakaan pöytä­kir­joissa ei ole sellaista mainin­taa. Keskipitäjän maata­lous­nai­set voit­ti­vat katet­tu­jen pöytien kilpai­lun aihee­naan ”Iltapala piha­pii­rissä”. Näyttelyn voit­to­va­rat lahjoi­tet­tiin Loimaan Naiskoti teol­li­suus­kou­lulle.

Kursseja järjes­tet­tiin edel­leen, mutta ne lyhe­ni­vät vain päivän tai illan kestä­viksi. Kotitalouksiin alkoi tulla emän­tien avuksi koneita. Keskipitäjän maata­lous­nai­set osti­vat vuonna 1949 käsi­käyt­töi­sen pyyk­ki­ko­neen, jota jäse­net saivat lainata. Loppuun se varmasti kulu­tet­tiin, koska vuoden 1961 jälkeen vuosi­ker­to­muk­sista ei löydy enää siitä mainin­taa. Ensimmäiset pakas­tus­kurs­sit olivat vuonna 1964 ja siitä sitten alkoi säilön­nässä uusi aika­kausi.

Sosiaalista toimin­taa ei unoh­dettu. Tuli tavaksi käydä kunnal­lis­ko­dissa vanhuk­sia tapaa­massa ja kahvit­ta­massa. Rajaseudulle lähti joulu­pa­ket­teja edel­leen. Teatterissa käytiin aina­kin kerran vuodessa ja usein saatiin miehet­kin mukaan.

Neljäs vuosi­kym­men

Neljännelle vuosi­kym­me­nelle siir­ryt­täessä opin­to­ker­ho­toi­minta tuli maata­lous­nais­ten ohjel­maan mukaan yhtenä toimin­ta­muo­tona. Vuonna 1967 perus­tet­tiin ensim­mäi­nen kerho. Sille vetä­jäksi valit­tiin Annikki Markula ja sihtee­riksi Irma Knuutila. Maatalousnaiset halusi­vat nyt määrä­tie­toi­sesti kehit­tää itse­ään amma­tis­saan, mutta myös huoleh­tia henki­sestä virey­des­tään ja ihmis­suh­teis­taan. Opintokerhoja oli alueella maata­lous­nais­ten nimissä kolme parhaana aikana.

Vuonna 1970 Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nai­set liit­tyi­vät Loimaan-Metsämaan Maa-ja Kotitalousnaisiin, kun koko maan neuvon­ta­jär­jes­töt siir­tyi­vät ns. ”keski­tet­tyyn neuvon­ta­kent­tään”. Yhdistyksen toimin­nassa se ei aiheut­ta­nut juuri muutok­sia. Pari jäsentä valit­tiin Vuosittain osal­lis­tu­maan yhtei­siin kokouk­siin. Mukavaa oli lähteä valmiiksi järjes­te­tyille retkille yhdessä Loimaan ja Metsämaan muiden yhdis­tys­ten nais­ten kanssa. Lomaemäntä-toiminta aloi­tet­tiin Loimaalla ja siinä maata­lous­nai­set olivat myös mukana. 

Viides vuosi­kym­men 

Niinipirtti oli vuosien saatossa pääs­syt rapis­tu­maan. Oli tullut aika suun­ni­tella sen korjausta. Miehet järjes­ti­vät vilja­ke­räyk­sen varo­jen hank­ki­mi­seksi ja naiset tyhjen­si­vät pank­ki­ti­linsä. Seuratalo maalat­tiin sisältä ja päältä ja raken­nuk­seen vedet­tiin voima­linja. Keittiö uusit­tiin, katto paikat­tiin ja lämmi­tys sähköis­tet­tiin. Vuosikertomuksen mukaan naiset teki­vät noin sata talkoo­päi­vää Niinipirttiä kunnos­tet­taessa. Oli ilo kokoon­tua uusit­tui­hin tiloi­hin ompe­luil­toi­hin ja juhliin­kin.

Valtakunnalliset Evankeliumijuhlat järjes­tet­tiin Kanta-Loimaan kirkolla vuonna 1977. Keskipitäjän maata­lous­nai­sista 38 oli Hirvihovissa 4 päivän aikana ravin­to­la­töissä muiden nais­jär­jes­tö­jen kanssa. Urakasta selvit­tiin kiitet­tä­västi.

Maa- ja Kotitalousnaisten maata­lous­merk­kien suori­tuk­seen lähdet­tiin mukaan vuonna 1979. Kun Keskipitäjän maamies­seura vietti 70-vuotisjuhlaansa, nais­osas­ton 16 jäsentä sai rintaansa merkin parin vuoden uuras­tuk­sen palkaksi. Kun tästä urakasta selvit­tiin, oli vuorossa koti­ta­lous­merk­ki­suo­ri­tuk­set. Merkin suoritti 7 naista.

Loimaa-Seura päätti kunnos­taa vuonna 1979 Krekilän kylässä olevan vanhan myllyn ja sahan vapaaa­jan viet­to­pai­kaksi seudun asuk­kaille. Kun sata­päi­nen talkoo­lais­joukko naulasi päreitä kattoon, olivat maata­lous­nai­set muonit­ta­massa klimp­pi­so­palla ja kahvilla. Kun kunnos­tus­tal­koot jatkui­vat sahan ja myllyn perus­tuk­sia vahvis­tet­taessa, siltaa uusit­taessa tai pajaa korjat­taessa oli aina joku naisista kahvi­pan­nui­neen paikalla. Parina kesänä pidet­tiin myllyllä sunnun­tai­sin kahvi­laa, mutta satei­sen kesän sattuessa vieraita kävi vähän ja touhusta luovut­tiin. Mutta myllyllä pide­tyissä juma­lan­pal­ve­luk­sissa, näytel­mäil­loissa ja laulu­ti­lai­suuk­sissa toki muonit­ta­jia tarvit­tiin. Keväiset siivous­tal­koot kuului­vat myös maata­lous­nais­ten toimen­ku­vaan.

Joulupörrö-perinne herä­tel­tiin henkiin koti­seutu yhdis­tyk­sen toimesta. Niinipirtillä maata­lous­nai­set järjes­ti­vät pörrö­tans­seja parina vuonna, jonka jälkeen se siir­tyi perus­te­tun Niinijoen kyläyh­dis­tyk­sen huoleksi. Vuosikymmen oli vilkas toimin­nal­li­sesti niin Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nai­silla kuin koko valta­kun­nan Maa- ja Kotitalousnaisilla.

Kuudes vuosi­kym­men

Kun oli onnel­li­sesti ohitettu yhdis­tyk­sen 50-vuotisjuhlat, uudet haas­teet odot­ti­vat. Yhteiset äitien­päi­vä­juh­lat olivat olleet kauan unoh­duk­sissa. Nyt ne herä­tet­tiin henkiin 4H- yhdis­tyk­sen ja paikal­lis­ten perus­kou­lu­lais­ten ja päivä­ker­ho­lais­ten kanssa. Vuonna 1992 otet­tiin käyt­töön toinen kaunis perinne: yhtei­nen kylvö­siu­naus pellon pien­ta­reella ennen touko­töi­den alkua. Sinne kerään­ty­vät niin isän­nät kuin emän­nät­kin pyytä­mään Luojalta suotui­saa kasvu­kautta. Tienvarsien siivous­tal­koot ovat tällä toimin­ta­vuo­si­kym­me­nellä kuulu­neet joka­ke­väi­seen maata­lous­nais­ten ohjel­maan. Merkittävää on, että vuosi vuodelta siivot­ta­vaa ja pois korjat­ta­vaa löytyy lumen sulaessa entistä vähem­män. Todennäköisesti myös ylei­nen asen­ne­kas­va­tus on tepsi­nyt. Pelastuspalvelukurssit ja liuk­kaan kelin harjoi­tuk­set käytiin ja liiken­ne­tur­val­li­suus­asiat opis­kel­tiin. Nämä kaikille kansa­lai­sille tärkeät asiat kuului­vat luon­nol­li­sesti myös maata­lous­nai­sille. Äiti-Teresalle teki­vät kaikki nais­jär­jes­töt peit­toja 80-luvun lopussa. Neljä peitettä lähti Keskipitäjän maata­lous­nai­silta kohti Kalkuttaa.

Maa- ja Kotitalousnaisten valta­kun­nal­li­set kesä päivät Turussa vuonna 1988 sai maata­lous­nai­set liik­keelle. Talven mittaan tehtiin tuliais­to­rille pientä muka­vaa myytä­vää ja varsi­nai­set juhlat työl­lis­ti­vät ahke­ran nais­jou­kon monena päivänä muoni­tus­teh­tä­vissä Turun Artukaisissa.

Niinipirtillä oli vietetty yhdessä mies­ten kanssa pikku­jou­lua aina remon­tista lähtien. Näistä juhlista muodos­tui 90-luvulla koko perheen yhtei­nen juhla, jossa lasten ohjel­mat ja heidän osuu­tensa koko illassa muodos­tui pääasiaksi ja kaikilla on ollut todella haus­kaa.

Vuosi 1995 toi tulles­saan sään­tö­muu­tok­sia ja sen mukana johto­kun­taan ”suku­pol­ven vaih­dok­sen”. Uudet, nuoret voimat ja ideat ovat aloit­ta­massa Loimaan keski­pi­tä­jän maata­lous­nais­ten seit­se­mättä vuosi­kym­mentä kuiten­kin turval­li­sesti koke­neen puheen­joh­ta­jan ja muuta­man vanhan jäse­nen ohjaa­mina.

Mitä maata­lous­nai­set teke­vät 2000-luvulle tultaessa?

Todella mielen­kiin­toi­nen kysy­mys, mutta vaikea vastat­ta­vaksi. Todennäköisesti toiminta jatkuu enti­sen kaltai­sena, mutta jokai­sella ajalla on omat toimin­tansa aina kulloins­ten­kin tarpei­den sane­le­mina. Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nais­ten 60:een vuoteen on mahtu­nut paljon tapah­tu­mia. On ollut synk­kiä ja vaikeita päiviä, mutta myös aurin­koi­sia ja toivo­rik­kaita. Niiden määrä on ollut ylivoi­mai­sesti suurempi. Yhtään väli­vuotta ei ole pidetty. Emäntien toimen­kuva on muut­tu­nut 30-luvulta tavat­to­masti. Ensimmäisenä tulee mieleen koneel­lis­tu­nut keit­tiö tiski‑, pesu- ja yleis­ko­nei­neen. Liesi lämpe­nee ilman tuohi­sia ja tuli­tik­kuja. Vesi tulee ja menee kanta­matta. Kaupasta saa ruokaa lähes valmiina. Ompeluseuraan ja muihin tapah­tu­miin ajetaan omilla autoilla, ehkä naapu­rin emäntä voidaan poimia tie poskesta mukaan. Saunapuitakaan ei enää paljoa kannis­kella vesistä puhu­mat­ta­kaan. Kotieläinten ruokinta ja lypsy­kin on kevyttä verrat­tuna ”vanhoi­hin hyviin aikoi­hin ”. Useimmat perhee­näi­dit, joilla ei ole aivan pieniä lapsia tai kotie­läi­miä, käyvät ansio­työssä kodin ulko­puo­lella.

Olemmeko me maata­lous naiset vuosi­kym­me­nien aikana muut­tu­neet? Olemmeko tulleet lais­kem­miksi tai saamat­to­mam­miksi kaik­kien näiden työtämme helpot­ta­vien koneit­temme keskellä? Onko meillä vapaa-aikaa runsaasti enem­män kuin ennen? Olemmeko onnel­li­sem­pia, kun olemme savut­ta­neet ns. tasa-arvoa mies­ten kanssa?

Tänä päivänä maata­lous­nais­ten tehtä­vät ja yhdis­tyk­sen tarkoi­tus on sama kuin yhdis­tystä perus­tet­taessa. Me toimimme maaseu­dulla mies­ten rinnalla kotien kaikin­puo­li­seksi kehit­tä­mi­seksi ja kasva­tamme lapsemme jatka­maan työtämme yhä parem­paa tule­vai­suutta varten. Yhdistyksen 10-vuotishistoriikissä kirjoitti Anna Anttila, silloi­nen sihteeri, seuraa­vasti: Järjestömme toiminta ei suin­kaan ole mikään toisar­voi­nen asia, sillä millai­set kodit sellai­nen kansa. Siksi meidän on syytä edel­leen yhtei­sin voimin työs­ken­nellä kotien parhaaksi kult­tuu­ri­pe­rin­töä siir­täen ja uutta luoden.” Näihin lausei­siin voimme sydä­mes­tämme yhtyä tänään­kin kiitol­li­suu­della muis­taen niitä jäse­niämme, jotka tämän yhdis­tyk­sen meille perus­ti­vat ja loivat sen suun­ta­vii­vat.

Sua, maani, suo minun ylis­tää
näin liit­tyin eelläni kulke­nei­hin
ja heihin, joil­leka kerran tää
maa armas astella vuoron jää !
:,: Oi, Herra heimolle Suomen suo
sä armos, kasvosi siihen luo! :,:

Loimaan Keskipitäjän Maatalousnaisten seit­se­mäs vuosi­kym­men (1996–2006)  
Kirjoittanut Ulla Eskola

Maatalousnaisten toiminta-alue on vakiin­tu­nut Niinijoen seutuun ja Hirvikosken aluee­seen. Toiminnan kannalta toimin­taym­pä­ristö on sen sijaan muut­tu­nut vuosi­kym­me­nessä varsin paljon. Suomen liityt­tyä EU:n jäse­neksi maata­lou­den raken­ne­muu­tos on ollut nopea ja suuri, sillä aktii­vi­ti­lo­jen luku­määrä on laske­nut merkit­tä­västi. Niinijoen alueella on korvaa­vaa työtä löydetty hyvin ja alueen asukas­luku ei ole juuri­kaan laske­nut. Erilaisia yrityk­siä löytyy todella paljon. Alueen vireyttä ja elin­voi­mai­suutta kuvaa hyvin, että vuonna 2002 otet­tiin käyt­töön uusi koulu: sen myötä saatiin hyvä liikun­ta­tila ja hyvät harras­tus­mah­dol­li­suu­det. Vuonna 2001 valmis­tui Niinijoen Seudun Kyläyhdistyksen toimesta Pappisten tans­si­lava. Lavalla käy noin 9000 tans­si­jaa kesässä ja toimin­nan pyörit­tä­mi­sessä on pitkälti tois­ta­sa­taa inno­kasta talkoo­laista. Kun vielä muis­te­taan, että rahayk­sikkö vaih­det­tiin Euroon 2002 alussa, ja Niinijokilaisistakin tuli kaupun­ki­lai­sia vuoden 2005 alusta, on muutos ollut valtava.

Maatalousnaisten toiminta on myös­kin muut­tu­nut. Jäsenmäärä on kymme­nessä vuodessa laske­nut noin 100 jäse­nellä, mutta toiminta on kuiten­kin jatku­nut vilk­kaana uudel­leen suun­tau­tuen. Teemoja ovat olleet esimer­kiksi:

• Liikunta ja terveel­li­nen ravinto: on osal­lis­tuttu Miljoona kilo­met­riä liikun­taa haas­tee­seen ja laitettu sentit peliin, opis­keltu keven­net­tyä koti­ruo­kaa ja järjes­tetty vuosit­tain kasvis­pi­dot keitoista salaat­tei­hin, pais­tok­siin ja säilyk­kei­siin
• Teemana vuoden vihan­nes: papu, unoh­tu­nut nauris, valko­kaali, puna­juuri, pork­kana, kukka­kaali, tomaatti, kesä­kur­pitsa, pals­ter­nakka ja paprika
• Ympäristön hoito: piha­pii­riin liit­ty­viä kurs­seja ja retkiä
• Luonnonmateriaalit kurs­seja mm. kasvis- ja sieni­vär­jäyk­sestä, paju- ja olki­töistä havu­pal­loista ja oviko­ris­teista
• Sisustus‑, askartelu- ja tieto­ko­ne­kurs­sit
• Hygieniapassi –koulu­tuk­seen osal­lis­tu­mi­nen

Unohdettu ei ole myös­kään virkis­täy­ty­mistä ja kult­tuu­ria. On tehty teat­te­ri­ret­kiä ja käyty tutus­tu­massa seutu­kun­nan taitei­li­joi­den tuotan­toon. 

• Tutustumiskäyntejä ja retkiä on tehty noin 40 kpl 
• Kursseja on pidetty noin 40 
• Näyttelyitä on pidetty eri teemoista vuosit­tain. Sisustusteemoina ovat olleet vanhat matot, koris­te­tyy­nyt, kaita­lii­nat ja taulut, pukeu­tu­mis­tee­moina kaiken­lai­set huivit, vanhat hatut ja laukut sekä pipot ja myssyt. Lisäksi koti­seu­tu­museolla pidet­tiin esiliina ja tilk­ku­työ­näyt­tely 
• Liikuntatapahtumia on pidetty muutama vuodessa: Hiihto- ja ulkoi­lu­päi­vät, sauva­kä­ve­lyt, pyöräi­ly­ret­ket kylä­py­sä­keille 
• Äitienpäivä- ja joulu­juh­lia on järjes­tetty vuosit­tain yhdessä Niinijoen Seudun Kyläyhdistyksen kanssa

Varojen hankin­nassa keskeistä osaa jäsen­mak­su­jen lisäksi on näytel­lyt työak­ti­vi­tee­tit: esimer­kiksi Krekilän Myllyn kesä­teat­te­rin näytel­mä­kah­vi­tuk­set, joihin on osal­lis­tu­nut noin 40 jäsentä. Varoja on kerätty myös­kin joulu­myy­jäi­sillä ja kesä­ta­pah­tu­missa. Jäsenmäärän laskusta huoli­matta yhdis­tyk­sen talous on säily­nyt vakaana. Lisäksi voidaan mainita, että jäse­net ovat aktii­vi­sesti otta­neet osaa Maa- ja Kotitalousnaisten valta­kun­nal­li­siin kilpai­lui­hin. Hyviä sijoi­tuk­sia on saatu mm. Kasteliinakilpailussa Seija Markkula 1.sija ja Varsinais-Suomen Maa- ja Kotitalousnaisten huoneen­tau­lu­kil­pai­lussa Kristiina Nyman 1. sija.

Kun Loimaan Keskipitäjän maata­lous­nai­set perus­tet­tiin 70 vuotta sitten, oli ensim­mäi­siä suuria tehtä­viä osal­lis­tu­mi­nen Loimaan maata­lous­näyt­te­lyn muoni­tuk­seen. Muonituksia ja kahvi­tuk­sia kysy­tään edel­leen, muu toiminta on muut­tu­nut ja muut­tuu jäse­nis­tön odotus­ten ja tarpei­den mukaan.